Personal Training

Mikä?

Personal Trainer tarkoittaa henkilökohtaista valmentajaa. Kyseessä ei ole laillistettu/suojattu ammattinimike, joten titteliä voi käyttää kuka tahansa. Laadukasta palvelua saadakseen valmentajan koulutus- ja muu tausta onkin suositeltavaa olla tiedossa ennen yhteistyön aloittamista. Minun tietoni löytyvät täältä.

Kenelle?

Valmennus koskee pääasiassa liikuntaa ja ravintoa. Se voi olla perusasioiden kuntoon laittamista tai harjoittelun ja ruokavalion viilaamista “hifistely”tasolla. Tavoitteet voivat vaihdella painonpudotuksesta lihasmassan lisäykseen ja paremman jaksamisen tavoittelusta joissain kilpailuissa menestymiseen. Myös liikkuvuuden ja notkeuden lisääminen voi kuulua niihin. Oma erityisosaamiseni on kehonkoostumuksen muokkaaminen eli käytännössä lihasten kasvattaminen ja rasvan polttaminen.

Eniten apua tavoitteidensa saavuttamisessa kaipaavat yleensä ihmiset, joille käsitteet liikunta ja terveelliset ruokavalinnat ovat vieraita tai niiden toteuttaminen arjessa on osoittautunut hankalaksi. Asiantuntemuksestani hyötyvät kuitenkin varmasti myös sporttisemmat, pääosin terveellistä ruokavaliota noudattavat ihmiset, mikäli kiinnostusta harjoittelusta ja ruokavaliosta saatavien hyötyjen maksimointiin riittää.

Miten?

Jokaisen yhteistyön alussa käydään läpi asiakkaan täyttämä, perustietoja, liikunnallista taustaa, henkilökohtaisia rajoituksia sekä tavoitteita koskeva kyselylomake. Harjoitus- ja/tai ruokaohjelma luodaan nuo jokaisen omat henkilökohtaiset tavoitteet, elämäntilanne ja edellytykset mielessä.

Top